Pehmeää ihoa vasten

Aurinko on karannut pilvien taakse. Minä nautin näistäkin, sadeharmaista päivistä, jolloin hengittäminen on raakaa ja helppoa yhtaikaa. Istun toisen kodin lämmössä ja suunnittelen lähtöä. Kaupungilla odottaa ystävä, kahvilareissu, ostoksia. Kesällä viimeksi tavanneet kokoontuvat pöydän ääreen juttelemaan ja illaksi käperryn mieheni kainaloon. Elämä on onnellista.

Syyskuiset päivät saavat minut kääriytymään askartelunurkkaan. Amelian haasteet pyytää syyskuussa pahvia. Sitä minulla on yltäkylläisen paljon menneiden häiden ja tulevan muuton myötä. Korttiini tarttui monenlaista kierrätyspahvia: vanhojen kehysten lämpimänruskea pahvipohja, paperilehtiöiden kartonkipahvia ja kierrätysmateriaalista valmistettuja pahvikoristeita. Haasteblogin upeista mallitöistä mieleen jäi kaihertamaan halu tehdä itsekin oma pahvikirjanen, lahjaksi eräälle aivan tietylle ystävälle. Ehkä sen aika tulee vielä. Ehkä jo tämän syksyn mittaan, viimeistään ystävänpäiväksi.

Hän käänsi kasvonsa ylös. Sade valui virtanaan, pirstoi kihelmöivin kynsin ihoa. Se helpotti silti. Terävien pisaroiden kiivas kipu pehmeää iho vasten. Saattoi keskittyä siihen, jättää sisällä vellovan taakseen. Sade soitti kattopeltejä, rummutti ikkunalautoja ja itki pitkiä puroja kaduille. Hänen sateensa maistui suolalle. Helpottavalle, yllättävälle, lupaavalle. Ajatukselle tulevasta. (Pilvilinnoja: Luonnoksia)

Niinkuin syksyn puistot

Kylven syksyn väreissä, ja vihdoinkin varastan kiireen väliin muutamia lokoisia kissanpäiviä. Häät on juhlittu, nimeä vaihdettu. Muistoissa on rakkauden täyteinen päivä, jolloin kaikki oli juuri oikein ja meitä varten. Tänään flunssa pakottaa petiin ja nautin siitä. Päivän loputtomasta kiireettömyydestä, ajasta joka hiipii eteenpäin hiljaa.

Mielessä siintää jo tulevat. Seuraavaksi juhlitaan pitkään jo puurtanutta. Eläkepäiviä odottavaa, jolle luvassa on lukuisia lokopäiviä. Eläkepäivien alun iloksi lähtee tämä kortti. Tällä osallistun myös P*sakarteluhaasteeseen. Kolme paperia, kaksi haaraniittiä, yksi nappi. Juuri sopivan kuuloinen sarja minulle!

 Hallitsevat yö ja päivä rinnakkain,                            

 kun lammikko tulvii,                                  

 

puitten kukkimisajasta kukkimisaikaan                  

ja vuosi on ohitse                                      

        tuoksussaan keltaisena niinkuin kukkivat vaahterat

niinkuin syksyn puistot,                             

vaeltaa maisemaan maisema takaisin,                     

kun lammikko tulvii,                                     

on minulta ohitse etäisin paluu,                                    

ovat sateitten seudut ohitse.                         

(Paavo Haavikko: Tiet etäisyyksiin. Art House, 2008)

Täydellistä

Voi kesä. Olen nauttinut sinusta ja auringosta.
Blogiminä on ollut hiljainen. Minä makaan pitkät aamut parvekkeella ja nautin auringon tassuttelusta selkääni pitkin. Viikon kuluttua palaan kotiin ja kotiparvekkeelle kanssani muuttavat korttitarpeet. Eivätkä mitkä tahansa korttitarpeet, vaan ehkäpä elämäni tärkeimmän kortin tarvikkeet.

Arvaatkohan jo, minkä?
Rakastan kesää, mutta tänä vuonna mielessäni on syksy. Odotan sitä malttamattomana ja silti vain kauhuissani. Miten yksi pieni sana voi jännittää niin paljon? Syyskuussa aion sanoa "tahdon".

Muitakin häähulluja kiinnostanee tieto siitä, että Ninan blogista löytyy kiinnostava hääaiheinen arvonta.

Kirjahylly huutelee jälleen terveisiään. Juuri painoin kiinni puhuttelevan teoksen kannet. Suosittelen sitä jokaisen kesäkirjaksi, ihan kaikkiin rantakasseihin ja pitkiin parvekehetkiin. Puhutteleva, koukuttava, kiinnostava. Muistutus monesta. Minulle juuri nyt muistutus siitä, kuinka onnekas olen. Kuinka rohkeasti teimme, kun uskoimme rakkauteen. Kuinka onnekkaitta olemme, kun asumme maassa, jossa rakkaus on suurin kaikista voimista.

Oli siis sattuvaa, että Jun-sangin ja Mi-ranin suhde alkoi juuri silloin, kun Pohjois-Koreasta sammuivat valot. Pohjois-Koreassa öinen pimeys on niin täydellistä, etteivät sähköistetyn maailman ihmiset ole kokeneet sellaista koskaan. Katuvaloja, autojen valoja tai ikkunoista tai ovenraosta kajastavaa valoa ei ole, joten pimeys käärii kaiken vaippaansa. Jonkun voi todeta kävelevän kadulla vain, jos näkee savukkeen hehkun.
(Barbara Demick: Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa. Atena Kustannus Oy, 2012)

Valkoista sokeria

Magnoliahaasteeseen osallistuvan tulee tällä viikolla sisällyttää korttiinsa resepti. Minä lähdin liikkeelle maanläheisillä sävyillä ja kesäisen marjasmoothien reseptillä.

Smoothiet ovat suosikkejani. Ostan usein pakasteeseen tuoretta ananasta, jonka voi heittää smoothien sekaan puolikohmeisena. Suosittelen!

 

Nyt elän keskellä kiireistä työviikkoa. Viikon piristykseksi saapui edellisen Magnoliahaasteen arpajaisvoittopaketti Sinisiivestä sisällään korttipohjia, tekstikoristeita, kukkia ja nauhaa. Vau ja kiitos! Miten sattuikin, että korttipohjien vähäisyyttä juuri pohdiskelin. Viime aikoina kaikki korttini ovat syntyneet cabinet-kokoisina. Jostain kellarin perukoilta täytyisi metsästää käsiinsä neliöpohjatkin, mutta vielä ei ole kiirettä niiden metsästykseen, sillä Sinisiiven paketista löytyi ihastuttavia pastellisävyisiä sekä makeita käsintehtyjä korttipohjia.

 

Reseptin kunniaksi ruokainen pätkä kuvausrekvisiittanakin olevasta 27 Eli kuolema tekee taiteilijan -teoksesta. 

Uudisasukashöhlä yritti kömpelön tomerasti viedä kaikki kerralla ja hyväntuulisesti kielsi isäntää auttamasta sitä. Niinpä se toiseen käteen otti kaksi kassia, joiden päälle se asetti pahvilaatikon täynnä jogurttipurkkeja, ja toisella kädellä hamuili takakontista viimeistä kassia. Kun se vihdoin sai siitä otteen, toinen toisessa kädessä olevista kasseista repesi ja pehmeään lumeen upposi keltaisia sipuleita, oransseja appelsiineja, punaista jauhenlihaa ja sinistä L&M:ää. Tomppelöi hihkaisi kauhistuneena ja huikaisi käsiään. Maahan lensivät jogurtit, joita pommitti perunat. Apokalypsin päälle satoi rauhallisesti valkoista sokeria. (Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan, Teos 2010)

Marika ja Magnolia

Haluaisitko kurkistaa ihastuttavaan blogiin ja tutustua upeiden korttien tekijään. Suosittelen Marika and Magnolia -blogia. Itse löysin blogiin aivan juuri Kortisto-haasteen kautta.

Marikan blogiin kannattaa sukeltaa juuri nyt, sillä Marika arpoo lukijoidensa kesken tällaisen upean paketin:

Kipin kapin osallistumaan siis!
Iloa ja ihania ajatuksia päiväänne!

Ja unessani sinä näit unta

Aamupalalukemisena Mari Jungstedt: Kesän kylmyydessä. Merkkinä jotain uutta, aamuun sopivaa. Inspis-haaste pyytää tällä kertaa tekstiä. Minun kirjanmerkkiini tekstiksi hyppäsi Jukka Itkosen runo. Sellainen kaunis ja puhutteleva, yksi kauneimpia rakkausrunoja mitä tiedän. Oikeastaan tämä on vain pala kokonaisuutta. Runo jatkuu vielä pitkälle, kiertää ja kaartelee aamunkoitosta alkaen.

Aamut ovat minun aikaani. Herään aikaisin ja nautin aamun puhtaasta valosta.
Huomenna matkustan aamubussilla kevääseen puhjenneen maan läpi keskemmäs Suomea. Siellä odottelee maailman rakkain seura. Sellainen seura, jota ikävöi. Lakkaamatta.

Viime yönä

minä näin unta.

Minä näin unta sinusta.

 

Ja unessani

sinä näit unta.

Sinä näit unta minusta.

 

(Jukka Itkonen: Koipihumppa, Otava 2005)

Kovin nuori

Askartelutaivaan Magnoliahaaste pyytää numeroa. Korttiini tarttuivat kevään sävyt. Tälle kortille on jo saajakin tiedossa: kohta jo on kesä ja kummitytöistä pienimmällä alkavat 3-vuotiaan päivät. Hempeä vaaleanpunainen on tämän tytön mieleen, siinäpä syytä kirahvin vaatetukseen.

Korttini kauniisti nojailee aamukahvia vasten. Latte sopi niin mukavasti taustaväriksi tuolle samaan värimaailmaan sukeltaneelle kortille. Kirjallisuutta aamupalaseuraksi tarjoilen teille eläinteeman innoittaman yhden suursuosikkini Fedja-sedän muodossa. Itse ainakin itseni tunnistan tuosta kissan ja koiran laatimasta vikalistasta.

LUETTELO FEDJA-SEDÄN VIOISTA:

1) Kovin nuori.

2) On vahvasti kiintynyt vanhempiinsa.

3) Jumaloi luontoa ylenpalttisesti.

4) Ei koskaan tappele.

5) Raahaa kotiin kaikenkarvaisia elikoita. Sairaitakin.

6) Ei välitä myydä maitoa torilla säästääkseen rahaa.

7) Lukee ylettömän paljon.

8) Pesee hampaansa joka päivä ja haaskaa lämmintä vettä.

9) Eikä tässä kaikki.

(Eduard Uspenski: Fedja-setä rakastuu, Otava 2011)

Se tuntui vapauttavalta

StampARTicin haaste on sanallinen. Vintage. Kuinka korttiini hyppäsikin minulle noin epätyypillinen väriyhdistelmä? Vintage sen ehkä teki, toi mieleeni luonnonsävyt. Tuosta leimakuvasta pidän kovin, taitaa olla yksi suosikkejani. Se sopii niin monenlaiseen. Tuo mieleen pitkät päivät onkivapa kädessä. Olen aina herännyt varhain. Lapsena ehdin istua tuntikausia kalassa, katsella aamuauringon nousun ja kastella housunlahkeet aamukasteeseen ennen muiden heräämistä. Toisinaan kaipaan juuri sitä, loputonta aikaa ja rauhallisuutta, pehmeää nurmikkoa takamuksen alla ja onkivapaa kädessä. Odotuksen onnea, kutkuttavaa jännitystä ja sitä hetkeä, kun kala nappaa kiinni.

 

Kalastaja heitti onkensa veteen kauniilla, hitaalla liikkeellä. Sen synnyttämä rengas oli täydellinen, se laajeni hiljalleen ja häipyi pinnan tyhjyyteen. Onkija kääntyi merelle päin.

   Silloin isä nousi ja meni rannalle. Hän oli kipinöivän kiukkuinen, ja se tuntui vapauttavalta. Hän heitti uistimen pitkälle piittaamatta lainkaan siitä tahdikkaasta välimatkasta, jonka kaksi herrasmiestä pitää kalastaessaan kumpikin tahollaan. Uistimeen tarttui heti kala. (Tove Jansson: Muumipappa ja meri, WSOY 2010)

Saaristolaivassa

  

Magnoliahaasteen väriyhdistelmä on mieleeni. Punaista, sinistä, valkeaa. Väriyhdistelmä vie ainakin minut vetisiin tunnelmiin merien ja saarien keskelle. Minulle meri on koti. Aaltojen silottamat kivikkorannat, tyrskyjä silmänkantamattomiin, lenkkipolku rannan viertä.

Hän oli kiipeillyt kaikissa portaissa ja kurkistanut jokaiseen jännittävän näköiseen loukkoon ja soppeen. Hän oli pistänyt nenänsä perämiehen hyttiin ja joutunut kiireen vilkkaa häipymään. Hän oli käväissyt ruokasalissa ja saanut häädön. Hän oli yrittänyt komentosillalle kapteenin luo ja saanut lähtöpassit sieltäkin. Hän oli kurkistellut konehuoneen kaikkia laitteita ja vipuja, jotka jyskyttivät ja pyörivät. Hän oli riiputtanut kaiteella ja sylkenyt laivan kohisevaan vanaveteen. Hän oli juonut limonaatia ja syönyt pullaa peräkannella, heitellyt pullanpalasia nälkäisille lokeille, jutellut melkein kaikkien matkustajien kanssa. Hän oli kokeillut, miten nopeasti voi juosta keulasta perään, ja hääri laivamiesten tiellä aina kun laiva laski johonkin laituriin ja tavaraa oli purettava maihin. Niin, hän oli tehnyt kaiken, mitä seitsenvuotias poika tavallisesti tekee saaristolaivassa. (Astrid Lindgren: Saariston lapset, WSOY 2007)

Linnunpoikien unipolulle

Kortisto kutsuu haastavaan haasteeseen. Peipi-teeman lisäksi pyydetään pohtimaan, mistä omasta askartelumaneeristasi haluaisit eroon. Tiesin heti, mitä haluaisin tehdä: taustan pienistä paperisilpuista kokoamalla (ehkä kaunista toisinaan, mutta hyvin hidastempoista puuhaa!) ja rusetteja. Noh, kävi niin onnellisesti, että ruseteista taisin ainakin tässä työssä jo päästä eroon. Liimailin niitä aluksi korttiin oikein läjäpäin, mutta revin sitten ne yksi toisensa jälkeen irti ja peitin pienet papereihin jääneet kauneusvirheet liimailemalla nappeja päälle (jälleen uusi maneeri). Napit, rusetit, kerrokset. Niitä löytyy korteistani tavaramerkiksi asti. Ja peipi-teeman tulkitsin sillä perinteisimmällä tavalla.

Lumileopardi sytyttää lyhdyt

linnunpoikien unipolulle.

Vartioiden se tassuttaa puiden alla

aamuun saakka, ei kauemmaksi.
(Leena Laulajainen: Lumileopardi tanssii, Weilin+Göös 1987)

Sellainen kesä oli ikuisuus

Viime hetkellä ehdin mukaan Inspis-haasteeseen. Korttini kevään väreissä ja keväisellä kuvalla. Lenkkipolun varrella laulavat jo linnut ja lenkkareiden alla rapisee hiekkainen asvaltti. Tänään aurinko on mennyt piiloon, mutta mieli on viikonlopusta kevyt.

Muistan kuinka Ritu oli alhaalla saunarannassa, me olimme yhdeksänvuotiaita, kesä oli juuri alkanut ja sellainen kesä oli ikuisuus, mistään suunnasta ei vielä näkynyt syksyyn. (Sari Vuoristo: Säätiedotus merenkulkijoille, Gummerus 2007)

Polkuja polkujen jälkeen

 

P*skarteluhaaste kutsuu mukaan värein. Harmaata eri sävyin, punaista, sinistä, vaaleaa vihreää. Niitä kaikkia löytyy tästä työstäni, jolla avaan uuden blogini.

Tervetuloa tutustumaan askartelun ja tarinoiden täyteiseen elämään!

 

Ihmisten väliset suhteet ovat kuin tiheitä metsikköjä. Tai ehkä ihmiset itse, hekin ovat metsiä, polkuja polkujen jälkeen avautuu heissä, polkuja jotka säilyvät tuntemattomina toisille, avautuvat vain sattumalta joillekin jotka osuvat kohdalle. (Riikka Pulkkinen: Totta, Otava 2010)