maanantai 8. huhtikuuta 2013

Saaristolaivassa



  

Magnoliahaasteen väriyhdistelmä on mieleeni. Punaista, sinistä, valkeaa. Väriyhdistelmä vie ainakin minut vetisiin tunnelmiin merien ja saarien keskelle. Minulle meri on koti. Aaltojen silottamat kivikkorannat, tyrskyjä silmänkantamattomiin, lenkkipolku rannan viertä.


Hän oli kiipeillyt kaikissa portaissa ja kurkistanut jokaiseen jännittävän näköiseen loukkoon ja soppeen. Hän oli pistänyt nenänsä perämiehen hyttiin ja joutunut kiireen vilkkaa häipymään. Hän oli käväissyt ruokasalissa ja saanut häädön. Hän oli yrittänyt komentosillalle kapteenin luo ja saanut lähtöpassit sieltäkin. Hän oli kurkistellut konehuoneen kaikkia laitteita ja vipuja, jotka jyskyttivät ja pyörivät. Hän oli riiputtanut kaiteella ja sylkenyt laivan kohisevaan vanaveteen. Hän oli juonut limonaatia ja syönyt pullaa peräkannella, heitellyt pullanpalasia nälkäisille lokeille, jutellut melkein kaikkien matkustajien kanssa. Hän oli kokeillut, miten nopeasti voi juosta keulasta perään, ja hääri laivamiesten tiellä aina kun laiva laski johonkin laituriin ja tavaraa oli purettava maihin. Niin, hän oli tehnyt kaiken, mitä seitsenvuotias poika tavallisesti tekee saaristolaivassa. (Astrid Lindgren: Saariston lapset, WSOY 2007)

10 kommenttia:

  1. Ihana raikas kortti! Tykkään Astrid Lindgren lainauksestakin :)

    VastaaPoista
  2. Voi, että on ihana kortti :).

    VastaaPoista
  3. Onpas suloinen kortti, kivasti olet tuon numeron laittanut kehyksiin.

    VastaaPoista
  4. Ihanan raikas ja tyylikäs kortti!!!

    VastaaPoista
  5. voi miten ihana raikas kortti!! =)

    kipaisehan magnoliahaasteen blogissa... =)

    VastaaPoista
  6. Onnea tulin minäkin toivottamaan:)

    VastaaPoista
  7. Kiitos onnitteluista ja ihanista kommenteistanne. Jokainen kommentti lämmittää mieltäni yhtä paljon kuin tämä iloinen arpajaisvoitto!

    VastaaPoista