torstai 18. huhtikuuta 2013

Valkoista sokeria

Magnoliahaasteeseen osallistuvan tulee tällä viikolla sisällyttää korttiinsa resepti. Minä lähdin liikkeelle maanläheisillä sävyillä ja kesäisen marjasmoothien reseptillä.
Smoothiet ovat suosikkejani. Ostan usein pakasteeseen tuoretta ananasta, jonka voi heittää smoothien sekaan puolikohmeisena. Suosittelen!
 
Nyt elän keskellä kiireistä työviikkoa. Viikon piristykseksi saapui edellisen Magnoliahaasteen arpajaisvoittopaketti Sinisiivestä sisällään korttipohjia, tekstikoristeita, kukkia ja nauhaa. Vau ja kiitos! Miten sattuikin, että korttipohjien vähäisyyttä juuri pohdiskelin. Viime aikoina kaikki korttini ovat syntyneet cabinet-kokoisina. Jostain kellarin perukoilta täytyisi metsästää käsiinsä neliöpohjatkin, mutta vielä ei ole kiirettä niiden metsästykseen, sillä Sinisiiven paketista löytyi ihastuttavia pastellisävyisiä sekä makeita käsintehtyjä korttipohjia.
 
Reseptin kunniaksi ruokainen pätkä kuvausrekvisiittanakin olevasta 27 Eli kuolema tekee taiteilijan -teoksesta. 

Uudisasukashöhlä yritti kömpelön tomerasti viedä kaikki kerralla ja hyväntuulisesti kielsi isäntää auttamasta sitä. Niinpä se toiseen käteen otti kaksi kassia, joiden päälle se asetti pahvilaatikon täynnä jogurttipurkkeja, ja toisella kädellä hamuili takakontista viimeistä kassia. Kun se vihdoin sai siitä otteen, toinen toisessa kädessä olevista kasseista repesi ja pehmeään lumeen upposi keltaisia sipuleita, oransseja appelsiineja, punaista jauhenlihaa ja sinistä L&M:ää. Tomppelöi hihkaisi kauhistuneena ja huikaisi käsiään. Maahan lensivät jogurtit, joita pommitti perunat. Apokalypsin päälle satoi rauhallisesti valkoista sokeria. (Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan, Teos 2010)

3 kommenttia: